maanantai 5. maaliskuuta 2012

Tavoitteita ja suunnitelmia

Päätavoite tällä kaudella on kiertää kansallisissa kisoissa ainakin sen verran, että ponicupin osakilpailut saadaan käytyä läpi: eli se viisi osakilpailua (+ finaali, joka tällä hetkellä tosin on vain kaukainen haave). Loppukaudesta aluekisoissa tavoitellaan hyväksyttyä tulosta heA-luokastakin, ja tosiaan ponicupin kisojen väleissä ja ennen ensimmäistä osakilpailua kierrellään aluekisojen heB-luokkia. :)

Aloin tässä katsomaan kipan kalentereita alue ja kansallisten kisojen kohdalta, ja jo tässä vaiheessa, kun kaikkia kisoja (lähinnä alue) ei ole vielä edes merkattu, niin näyttää siltä, että kausi tulee olemaan melkoista menoa meillä. Viime kaudella ei ollut mitään paineita, ja kierreltiinkin kesällä ja alkusyksystä muutamia seurakisoja ja vasta loppukaudesta parit aluekisat: nyt eri meininki, kun heti huhtikuun puolessa välissä hallimestaruus ja toukokuun puolessa välissä ensimmäiset kansalliset.

Laitoin ylös myös muutamat tällä hetkellä tiedossa olevat valmennukset, joihin aion osallistua. Pyrin päivittelemään tätä kalenteria sen mukaan, mitä suunniteltuja kisoja ja valmennuksia yms. tulee vastaan.


Kilpailusuunnitelma
14.4.2012JsR/ÄSeRa/Jyväskylä, hallimestaruus, alue
28.4.2012LvR/Jyväskylä, alue
17.5.2012EKR/Lappeenranta, ponicup 1. osakilpailu, kansallinen
9.-10.6.2012KvR/Iisalmi, ponicup 2. osakilpailu, kansallinen
7.-8.7.2012SiRa/Siilinjärvi, ponicup 3. osakilpailu, kansallinen
12.-15.7.2012EKR/Lappeenranta, ponicup 4. osakilpailu, kansallinen
4.8.2012HuRa/Helsinki, ponicup 5. osakilpailu
15.9.2012KoRa/Jyväskylä, alue

Muita
23.-25.3.2012Mia Kainulaisen istunta- ja kehonhallintakurssi
6.5.2012Aluekouluvalmennus
6.5.2012Aluekouluvalmennus
3.-7.6.2012Ponimeeting

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Videomateriaalia

Taas jäänyt kirjoittelu vähemmälle, kun jotenkin ei ole innostanu ollenkaan, johtuen varmaankin siitä kun Nasta on ollut viime aikoina tosi rasittava ratsastaa ja sitten kun vielä omat vikani ovat tulleet koko ajan esiin enkä niitä ole osannut tarpeeksi hyvin korjata, niin koko ajan tuntui vain menevän huonosti.

Mutta nyt voin taas huokaista, kun tän viikonlopun aluevalmennuksissa Nasta oli aivan mieletön välillä! Rakennettiin silloin lauantaiaamusta kouluaidat maneesiin, ja illalla meillä oli kaheksalta itse valkka. Ponista huomas, että se jännitti aikalailla, ja etenkin kun ekan kerran mentiin helppo B:3 ihan kunnolla läpi, niin johan löytyi maneesin katsomosta pelottavuuksia ja koko rata meni ihan penkin alle. Sitten ns. "verkassa" ratsastin ponia Korppoon Anun ohjeiden mukaisesti paljon eteen, sillä välin kun toinen ratsukko meni omaa rataansa läpi. Nasta tuntui taas ihan erilaiselta toisella yrityksellä, kun tajusin, että se hiljaa selässä istuminen ei auta, vaan piti oikeasti ratsastaa, aivan kuin treenatessa normaalistikkin. Videomateriaalia ei tältä päivältä tule kuin pari klippiä, äiti kun hienosti kuvasi juurikin ainoastaan ensimmäisen eli kauhean radan eikä zoominkaan käyttö oikein ollut tiedossa, mutta ei se mitään. :)

Sunnuntaina valmennus oli puol 10 aamulla, ja oli ihanan valoisaa kun aurinkokin paistoi kunnolla. Tänään treenattiin kooännää, joka oli hallimestaruuksien poniluokassa ohjelmana. Verkassa ja ennen itse ohjelmanharjoitusta Nasta meni hienosti, mutta sitten itse mokasin ohjelmaa harjoitellessa: poni ei ollut kunnolla avuilla ja tiet olivat ihan hirveitä. Alotettiin heti uudestaan, jolloin fiilis oli ihan erilainen ja selästä poni ainakin tuntui hyvältä. Kotiläksyksi saatiin täsmällisten teiden harjoittelu ja helppo A:n asioiden treenaus paremmaksi, vaikka vielä alkukaudesta ei sitä kisatakkaan.

Olin hullun tyytyväinen poniin, kun se tosiaan ei ollut pitkään aikaan tuntunut menevän oikeinpäin. Ehkä tää tästä lähtee taas sujumaan! :)


lauantai 11. helmikuuta 2012

Aluevalkan kuivaleiristä + muita kuulumisia

Taas tää bloggaus jäänyt vähän vähemmälle oman innostuksen puutteen takia. Nasta on ollut näiden pakkasten takia suoraansanoen melko kauhee viime aikoina. Etuoven kyttäyksestä on tullut taas iso numero, eikä keskittyminen millään tahdo pysyä asiassa, vaan aina joku muu kiinnostaa enemmän. Tiistaina meillä kävi pikkutytöt ratsastelemassa, ja sillon Nasta oli kyllä mallikelpoinen - mitä nyt juuri paluumatkalla talliin, kun toinen henkilö hevosineen laittoi maneesin oven kiinni, poni otti kilarit siitä.

Mutta eilen, perjantaina, poni oli jotain ihan toisenlaista, mitä se oli ollut pariin viikkoon ratsastaessa. Mulla oli yleispenkki sillä, joten satulavyön kiristys ei meinannu onnistua maastakäsin, joten kiipesin tallin edessä selkään ja koitin sieltä sitten kiristää sitä. Neiti koko ajan hääräs siinä - en tajuu mikä sille on tullu nyt ton satulavyönkiristyksen takia, kun ei meina malttaa seisoo paikoillaan. No sain kuitenkin sen loppujen lopuksi kireelle ja lähdettiin kävelemään toisen tallin piha ympäri, josta sitten jatkettiin maneesille. Oven aikaisu selästä meni miten meni, ja jännittäminen jatkui sisällä: oltiinhan me hei yksin siellä joka on ihan hirrrrveetä. Siinä vähän keventelin koittaen saada ponia vähän rennommaksi. Kun maneesiin tuli pari muuta ratsukkoa, Nastan päässä selkeästi naksahti joku, sillä se tosiaan alkoi kuunnella ja ravasi oikeastaan tosi upeesti. Laukassa olinkin jo ihan fiiliksissä, sillä se nosti laukan nätisti, ja jäi pehmeäksi eikä sillä ollut aikomustakaan alkaa kaahoittelemaan. Kaiken lisäksi laukka oli vielä pyörivää ja ponin muoto pysyi tasaisena koko ajan siirtymisissäkin. Ah olin ihan taivaassa! :) Loppuverkaksi sitten eteen alas -ravailua, jonka jälkeen mentiin ulos rämpimään hankeen - kierrettiin sitäpaitsi kesälaitumet vähän kauempaa, ja olin yllättynyt kuin nätisti poni käveli ihan metsän reunaa pitkin, vaikka kesäisin laitumella ollessaan se ei halunnut mennä lähellekkään.

Tänään mulla oli aluevalmennuksen kuivaleiri Ypäjällä. Sain onneksi kyydin kaverini isovanhemmilta, sillä omat porukkani eivät olleet kuskaamassa minua aamu kuudeksi Jyväskylään. Herättiin siinä puol 5, ja lähdettiin puoli kuudelta ajelemaan kaupunkiin. Bussi lähti kuudelta, ja alettiin heti kaverin kanssa nukkumaan - enemmän ja vähemmän hyvällä menestyksellä. Orivedellä mukaan bussiin tuli Rahikkalan Kati, joka sitten puhui aiheesta "yhden päivän kilpailut - kolmen päivän urakka". Omalla kohdalla toi oli ainakin tosi hyödyllinen ja sain paljon vinkkejä, sillä aloittelevana kilpailijana valmistautuminen kisoihin yms. asiat ovat vähän vielä hukassa.

Perillä Ypäjällä ensin aluevalmentajani Anu Korppoo esitteli vähän paikkoja, tosin ihan bussista käsin, kun aikaa ei ollut kierrellä kaikkia paikkoja kävellen. Bussista poistuimme Ypäjähallin ja Opistohallin välisellä parkkipaikalla, ja menimme kaverini kanssa ensin katsomaan Stella Hagelstamin pitämää A-renkaan kouluvalmennusta poniratsukoille. Bongasin sieltä juurikin niitä ratsukoita, jotka olivat Ypäjän joukkuemestaruuksissa samassa luokassa kisaamassa kanssani. Meno oli vähän erinäköistä kuin meillä Nastan kanssa. Siitä sitten mentiin välillä myös Opistohalliin seuraamaan Marko Björsin A-junnujen valmennusta, ja myöhemmin sitten Henrik Ehrnroothin pitämää estevalkkaa. Anu Korppoo piti myös teoriatunnin puhuen talvikauden harjoittelusta ja kilpailuiden suunnittelusta - tämä oli vähintäänkin yhtä tarpeellinen kuin Katin "luento".

Kotiin lähdettiin bussilla klo 16 ja matkalla pysähdyttiin Lahdesjärven ABC:lle syömään. Päivä oli aika pitkä, ja bussissa nukutti Jyväskylään asti ihan hulluna, ja sitten yhtäkkiä vain piristyi, eikä kotona sitten ollutkaan niin kauhee väsy. Olin kahdeksan jälkeen itse kotona. Ja voitte kuvitella, kuinka paljon olis tehny mieli mennä heti tallille ja treenaamaan, kun muitten valmennuksien ja tollaisten teoriatuntien jälkeen kaipaa heti oman hevosen luokse. :) Huomenna sitten, kun edessä on Suvin valmennus!

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Valmennuskuulumisia


Ihan liian kylmä tuolla ulkona! Mittari näyttää -16 astetta tällä hetkellä, ja ajatuskin niin kovasta pakkasesta saa tutisemaan. JA MITÄ, Forecan sääennusteen mukaan Jkl:ssä ensiviikoks on luvattu keskiviikko- ja torstaiyölle -32 astetta, ja päivällekkin torstaina sellaiset mukavat -26 :) Ehkäpä en mene kouluun, vaan pysyttelen sisällä niin kauan, kun pakkasmittari oikeesti näyttää tuommosia lukemia. Huhhuh.

Säästä mennään sitten itse poniin. Viime viikon sunnuntaina eli 22. päivä meillä oli Suvin koulutunti. Ja ihan vain vähän kehuakseni, mulla on parhain ja hienoin ja ihanin poni koko maailmassa. Tehtiin avotaivutuksia käynnissä ja ravissa uralla - Nasta oli lähestulkoon täydellinen; se kulki tosi tasapainoisesti ja hyvässä tahdissa ja nosti laukat avojen jälkeen hienosti. Saatiin paljon kehuja myös hienosta ravista, ja sitähän se todella olikin! Laukassa tehtiin vastalaukkapätkiä suht helpoilla teillä, ja näissäkin poni oli tosi näppärä. Loppuraveissa sitten venyteltiin vähän askelta ympyrällä ja vaikka neiti olikin ihan uupunut, se jaksoi hienosti loppuun :) Nasta oli niin huippu, että olin yhtä hymyä koko päivän.

Tänään keskiviikkona olikin estetunti ja meillä oli vähän eri meininki kuin viimeksi. Heti alkuun ravipuomit (3 peräkkäin) Nasta joko meni käynnissä varovasti, ravissa pomppien tai laukassa yhtäaikaa kaikkien yli "pikkuloikalla". Sitten kun kaikki kolme puomia laitettiinkin yhteen kasaan, poni luuli hyppivänsä selkeästi jotain 120 cm kokoisia esteitä, kun nekin täytyi tosiaan ylittää kivalla ilmavaralla. Sitten pieniksi pystyiksi korotuksen jälkeen alkoi kunnon kieltämiset ja ihmeloikat. Nojaa, sittenkun niistä alettiin jotenkin selvitä, mentiin vielä kahden esteen jumppista, joista jälkimmäinen oli okseri. Lähestyminen piti tehdä ravissa, ja sitten toiselle esteelle laukassa, mutta arvatenkin Nasta kielsi pelottavan puomikasaokseriesteen varmaan sen viis kertaa putkeen. Kyllä se sen sitten loppujen lopuksi hyppäs ihan semihyvin. 

Päivän saldo: ehkäpä 80% hypyistä epävarmoja, noin 20 kieltoa/kieltoyritystä/ihanaa kiemurtelua esteelle tullessa, 5 melkein-tippumista, väsynyt ratsastaja sekä ylienerginen poni, joka olisi jaksanut mennä vaikka toisen tunnin heti putkeen. Jospa ensi kerralla sitten vähän paremmin taas ;D
Apua, joko blogger tai koneeni sekoilee, mutta ulkoasu ei taaskaan toimi ;o Nyt ulkoasun grafiikan värit ovat ihan muuttuneet, vaikken ole itse tehnyt mitään erityistä. Äää toivotaan, että tää toimis huomenna..

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Toimivuusasiaa

Katselin tässä juuri siskon koneella tätä blogia Operalla ja Internet Explorer-selaimella ja huomasin, ettei ulkoasu toimi niinkuin pitäisi.Operalla kommentit yms. postauksien lopussa eivät näkyneet - se nyt on varmaan ihan jokaisessa blogissa Operalla - mutta muuten mun silmään ei ollut muita vikoja. IE:llä ulkoasu ei toiminut lainkaan  (kuva vieressä...)  niinkuin oman koneeni Google Chromella.

Nyt kyllä harmittaa, jos tää heittää useammallakin selaimella tämän tälläseks, kun nykyinen olis muuten niin kiva ;o




 Ulkoasun tulisi siis näyttää tältä. Kommentteja, toimiiko teillä eri selaimilla?