perjantai 13. tammikuuta 2012

Irtona sekoilua + maneesin ryminää

KAMALA SÄÄ tuolla ulkona. Sekin tuli äsken todistettua, kun vain käveli talli-maneesi-talli välin. Nastakin käveli pää kenossa tuon välin, kun tuuli ja satoi lunta niin kovasti. Maneesi piti kivaa meteliä, ja alussa poni oli tosi jännittynyt, mutta alkoi rentoutua pikkuhiljaa. Menin ympyrällä maneesin etuosassa, kaikki askellajit läpi käyden. Nasta oli aika kivan tuntuinen vasemmassa laukassa, oikeessa vino ja sen huomas etenkin kun koitti mennä pienempää ympyrää.. Nojaa muuten olin tyytyväinen, kun yksin oltiin ja rymis koko ajan, ja selvittiin parilla pienellä hätkähdyksellä :)

Koska koirat valtasivat maneesin eilen klo 20-21, päätettiin sitten päästää poni maneesiin irti sen jälkeen.  Nasta oli aika jännän letkeä alussa ja sitä sai oikeen hoputtaa että se edes laukkasi - vauhtiin päästessään sitten meno oli jo toisen näköistä ;) Lopussa poni käveli tyytyväisenä ympäri maneesia. Sain kännykällä otettua pieniä videonpätkiäkin, joista tein pienen koosteen. Pahoittelen laatua, sillä kännykkä + heiluva käsi + maneesi ei ole kovin hyvä yhdistelmä. Tää oli myös ensimmäinen tällänen kunnon video, jonka oon tehnyt, joten musiikki ei oikein mätsää kunnolla, mutta ehkä tää nyt tän kerran menee - ens kerralla panostan vähän enemmän :)



tiistai 10. tammikuuta 2012

Kooste viikonlopun valmennuksista

Nyt on aluevalmennukset tältä kuulta ohi, ja ensi kuussa ois lähtö Ypäjälle kuivaleirille. Pakkasta oli lauantaina varmaan lähemmäs -15 astetta, ja vaikka säätiedotukset la illalla lupailivat tänne jopa -20 asteen pakkasia aamupäivälle, ei tallinkaan mittari näyttäny kuin vähän päälle -10. Onneksi! Kameraa ei mukaan kuitenkaan tullut. :(

Lauantain valmennus meni aika hyvin. Poni oli kuulolla heti kun valmentaja Anu Korppoo alkoi puhua, vaikka alussa verkan aikana mietinkin että mitäköhän tästä taas tulee. Ensin mentiin kaikki askellajit läpi ympyrällä, ja sitten tultiin käynnissä ja ravissa avoja suoralla uralla. Nasta meni sillein suht hyvin. Sitten tultiin keskihalkaisijaa pitkin ja siitä kääntyen aina jompaan kumpaan suuntaan, tarkoituksena oli valmistella kulmat hyvin - ja se sujui paljon paremmin, mitä olisin kuvitellutkaan. Keskihalkaisijalta uralle menevät loivat väistöt menivätkin sitten penkin alle omien ärsyttävien ja toistuvien (!!) virheiden takia. Miksen voi vaan olla vetämättä siitä oikeasta ohjasta, koska tuo on tapa, joka on ollut aivan liian kauan mulla ja se todellakin haittaa monia asioita ja vinouttaa koko ajan itseni lisäksi myös ponia. Loppuverkassa poni oli taas tosi hyvä!

Sunnuntaina valmennus olikin sitten heti aamulla klo 8. Verkassa poni vain painoi ohjalle ja tuntui jäykältä. Valmennus aloitettiin neliöuralla, ja siitä tehden kulmiin puolikkaan takaosakäännöksen. Nämä sujuivat aika kivasti ja tammakin alkoi rentoutua. Jatkettiin sulkutaivutuksilla. Ensin käynnissä, jossa alku oli vähän vaikeaa, mutta lopussa tuli hienoja pätkiä. Ravissa sitten mikään ei sujunut - kumpaankaan suuntaan oikeastaan, juurikin sen "oikeanohjanvetämisongelmani" takia. Laukassa sitten tehtiin avotaivutuksia suoralla uralla. Oikeassa, eli siinä hankalammassa, kierroksessa poni painoi ohjalle ja sitten itse jäin koko ajan vetämään. Pari ihan hyvää suoritusta tuli, toiseen suuntaan sitten sujuikin jo paremmin.


Kotiläksyksi saatiin sitten - yllätys yllätys, pohkeenväistöt, avot ja sulut. Alankin nyt kunnolla treenailemaan ton kanssa noita, kun ovatkin jääneet vähemmälle.

Eilen alkoikin sitten taas koulut. Kävin ratsastamassa Nastan vielä illalla ja maneesissakin oli porukkaa  vähän enemmänkin pitkästä aikaa. Kiemurreltiin siellä muiden seassa tehden pääasiassa keskiravitreenejä ja kyllä muuten välillä tuli niin hienoja pätkiä että sai olla tosi tyytyväinen! Tänään ponilla onkin vapaapäivä, ja ihan ansaittu sellainen!


perjantai 6. tammikuuta 2012

Otsikko..?


Hmh nyt on vähän läski olo :D Oli muuten ihana mennä tallille sen jälkeen kun oli syönyt juuri vähän aikaa sitten Rossossa pannupizzaa.. ;)

Nasta oli tänään vähän jännä. Se oli ehkä aavistuksen malttamaton ja olisi halunnut vaan juosta alta koko ajan, joten niimpä teinkin paaaljon siirtymisiä ja pysähdyksiä. Kivoja pätkiä tuli aika paljonkin ja olin erityisen tyytyväinen laukasta raviin siirtymisiin, niissä kun on vähän ollut parannettavaa. Tehtiin myös keskiraviharjoituksia, ja ne sujuivat kans tosi hienosti - etenkin etuovelle päin mentäessä potkua kyllä löytyi. Saatiin käyttää koko maneesia vapaasti, kun ei ollut muita siellä. Huomenna olisikin aluevalkka, niin jääpähän toivottavasti kyttäilyt vähemmäksi.. :)

Huomenna (ja sunnuntainakin ehkä) olisi tarkoitus ottaa kamera ja ehkä videokamerakin mukaan, jos saisin äitin kuvaamaan joitakin pätkiä valmennuksesta.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Kuviakuviakuviakuviakuvia

Noniiin, tässä olisi nyt hieman vanhoja kuvia. Mulla ei ole ollut tallilla piiiiitkään aikaan kameraa mukana, mutta ehkäpä sitten kun tuo lumisade loppuu ja aurinko alkaa paistaa, niin inspis iskee. Pahoittelen tyhmää asettelua, tarkoitus oli saada kaksi kuvaa vierekkäin, mutta omat kooditaidot ovat ruostuneet, niin en sen kummemmin jaksanut alkaa tappelemaan näiden kanssa..


Pinkeilyä talvella 2010


Ensimmäiset kisat oman kotitallin ulkopuolella Muuramessa.


 Laukaassa seurakisoissa LauRan junnumestaruus 2011 ja luokan voitto


  

tiistai 3. tammikuuta 2012

Uusi vuosi, uusi yritys..

No oho, taisi tuosta viime bloggailusta hieman olla aikaa.. Nyt kuitenkin löysin uutta inspiraatiota, kun ajattelin, että tulevaisuudessa voisi oikeasti mielenkiintoista lueskella miten ollaan kehitytty. Havahduin tänään erityisesti siitä, kun täyttelin aluekouluvalmennuksen valmennus- ja kilpailusuunnitelmalappusia ja tajusin, että huh miten suunnitelmat ovat muuttuneet..!

Vuoden 2011 alussa, pääsimme aluevalmennusrenkaaseen ja saimme laput täytettäväksi. Päätavoitteeni kaudelle (2011) sanasta sanaan kirjoitettuna oli "päästä kilpailemaan seuratasolla oman kotitallin ulkopuolellakin, ja kehittyä ratsastajana". Tavoite vuodelle 2015 oli "kilpaileminen alue/kansallisella tasolla (junnu) helppo B/A". Tänään täytettyäni uudelleen laput, vuoden 2012 tavoitteessa lukee "kilpaileminen aluetasolla he B-A, kansallisella tasolla poni- ja junnuluokissa". Hymyilyttämään pisti tämä pieni suunnitelmien muutos, kun vielä vuosi sitten olin ajatellut tämän vuoden tavoitteeni vasta viiden vuoden päähän! Neljän vuoden nopeutuminen suunnitelmiin - ei paha, ei paha.. :)

No asiasta toiseen, Nasta on ollut aivan huippu viime päivinä! Kun kävimme parisen viikkoa sitten Heidi Huurinaisen valmennuksessa ja treenasimme hieman pysähdyksiä, hän käski odottaa ponin kanssa niin kauan, että se malttaa seistä paikallaan, ja antaa niskastaan myöden. Nyt kun olen oikeasti kotitreenissäkin harjoitellut pysähdyksiä erityisen paljon, ja joka kerralla odottanut, että tamma tosiaan seisoo hyvin, se on vaikuttanut koko hevosen ratsastettavuuteen. Muoto pysyy tasaisempana ja muutenkin poni toimii herkemmin, ja näin itsenikin on helpompi ratsastaa.

Luntakin on tullut parin päivän sisään kiitettävän paljon. Jos meno jatkuu samaa tahtia, Nastalle vain seuraavassa kengityksessä tilsakumit jalkaan, ja eikun hankeen rämpimään!

Nättiä poseerausta viime talvelta